* * *
Kävelimme Victorin kanssa reippaasti ovesta sisään. Ilmeeni oli kuin pikkulapsella, joka ensi kertaa pääsi ulos. Katsoin silmät pyöreinä kaikkea. Talo oli aivan täydellinen perheen perustamiseen ja vauvan hoitoon.
Pääsinkin heti testailemaan uutta hoitopöytäämme ja sehän toimi kuin pitikin. Samalla Victor sanoi huolehtivansa talon kauppakirjoista ja maksuista. Ehkä se oli parempi, että hän hoiti raha-asiat.
Helliteltyäni Lucasta ja laitettuani hänet kehtoon lähdin katsomaan saiko Victor hoidettua taloasiat, mutta löysinkin hänet kokkailupuuhista keittiöstä. "Aattelin, että sulla on varmaan nälkä, joten päätin tehdä muutamat voikkarit. Sain muuten hoidettua kauppakirjat." Victor sanoi ja sipaisi samalla majoneesit leivälle. Hymyilin ja huokaisin onnesta.
Istahdimme ruokapöytään syömään Victorin tekemiä leipiä. Söimme kaikessa hiljaisuudessa kunnes sanoin: "Tuota, JOS me joskus mennään naimisiin niin haluutko, että Lucaksen sukunimeksi tulee Andersson vai Riverhill?"
Tyhmäkin tajusi, ettei minua kiinnostanut kumman sukunimi Lucakselle tulee...
"Eikä meiän nyt tollasii tartte vielä miettii, kulta. Justhan me vasta muutettiin yhteen. Enkä oo ees varma et haluun naimisiin." Victor totesi niin totisena, että leipäni meinasi mennä väärään kurkkuun.
"Siis, sä et haluu naimisiin vai?" kysyin järkyttyneenä ja katsoin Victoria epäröiden.
"Noh. EMMÄ TIIÄ! ENPÄ OLE PALJOA AJATELLUT ASIAA!" Victor ärähti, nousi pöydästä ja heitti lautasen tiskialtaaseen. Ohi mennessään kuulin hänen mumisevan: "Ei ees pääse kunnolla muuttamaan ja heti ajatellaa tollasii." Taisi olla liian aikaista houria naimisiinmenosta. Vastahan me sisälle kunnolla päästiin.
Päivä kului nurkkiin tutustumisessa ja Lucaksen hoidossa. Victorilla oli muita tekemisiä, kun hän löysi telkkarista urheilukanavan mistä tuli kaikenlaista potkupalloa koko päivästä yöhön. Emme olleet oikein käyneet keskustelua aamupäivän ärhentelyn jälkeen ja päätin etten aio sanoa mitään ja katsoa olisiko huomenna miekkosella parempi päivä.
Luuloni osuivat nappiin ja Victor hoiti kotitöitä ja lastenhoitoa kuin hovimestari konsanaan.
Sain itsekin rentoutua Victorin hoitaessa ahkerasti kotitöitä.
Victor katosi puoliltapäivin töihin ja sain vähän omaa aikaa.
Soitin äidilleni ja kerroin hänelle kaiken mitä oli tapahtunut. Äitini oli onnensa kukkuloillaan kertoessani Victorista, Lucaksesta ja uudesta kodista. Äiti oli onnellinen puolestani. Puhelun lopuksi äiti uskaltautui kertoa, että isä on ollut todella kipeä lähiaikona. Lähetin isälle parane pian viestin, jonka äiti lupasi toimittaa. Puhelun jälkeen kiertelin ympäri taloa istuskellen sohvilla ja lukien kirjaa. Kävin hoitamassa Lucasta välillä ja huomasin ylätasanteella vanhan pianon johon oli jäänyt nuotit. Yritin kouluajoilta muistella miten lukea nuotteja, mutta aikamoista epävireisyyttä soittamiseni oli, mutta varmasti harjoittelemalla saisin aikaan tuloksia.
Pianonsoittoni keskeytti ovikellon ihana kilkatus. Juoksuaskelin harpoin portaat alas ja näin oven takana tutun kasvon. "Catherina! Tervetuloa! Ihana nähdä suakin!"
"Tää talo on ihan mahtavalla paikalla! Siis ei herranjumala sä oot onnekas nainen!" Catherina melkein huusi kateudesta katkerana. "Mä tiedän! Voin esitellä sulle taloa, jos haluut." Sanoin ja johdattelin Catherinan kierrokselle talon ympäri.
Victor laahusti työpuvussa yläkertaan ja silloin tiesin, että vieraani oli aika poistua. Catherina kyllä ymmärsi, että perhe tarvitsi omaa aikaa.
Seuraavan päivän aamu sarasti ja nousin ylös. Victor ei ollut vieressäni sängyssä, vaan löysin hänet nojailemasta sohvalta katsellen aamu-uutisia. Aamupalaa tehdessä kuuntelin ja katselin sivusilmällä kuinka uutisissa kerrottiin, että kaupunkiin oli avattu mäen huipulle kasino.
Jouduin lähtemään itse aikaisemmin töihin ja sanoin vielä lähtiessäni Victorille, että muistaa tilata lastenhoitajan Lucakselle ennen töihin lähtöään.
Onneksi Victor muisti asian ja herttainen rouva lupautui hoitamaan Lucasta meidän poissa ollessamme.
Töistä tultuani en kuitenkaan odoittanut tulevani keskelle kaaosta! Kysyin lastenhoitajalta oliko hän roskannut keittiön, mutta rouva väitti, että vain tuttipullo oli hänen jäljiltään. Victor. Hän saisi siivota roskansa.
Victoria ei kuitenkaan alkanut kuulumaan, vaikka työaika olikin jo ummessa. Pakkohan minun oli sitten ruveta siivoamaan hänen roskiansa.
Iltaa kului monia tunteja, muttei miestä alkanut kuulua. Soitin työpaikalle, mutta toimistolta ei vastattu. Aloin olla jo huolissani.
Pikku-Lucaksenkin oli jo aika kasvaa taaperoksi!
Pikkuisesta kasvoi naurava, pulleaposkinen ja vaaleahiuksinen pojanalku.
Laskin Lucaksen maahan leikkimään puhetta opettavalla jänöjussilla, kun kuulin askeleita viereisestä huoneesta.
"Älä vaan sano!" ärhentelin itselleni, kun tajusin mikä oli kyseessä!
.Tietenkin! Laiskamato on valunut nukkumaan, eikä urpoa kiinnosta edes poikansa syntymäpäivä!
"NYT YLÖS VETELYS!" Huusin niin kovaa kuin kurkustani pääsi. Mittani oli niin täynnä, että teki mieli itkeä, huutaa ja löydä! "Laita jotain päälle ja tuu tänne niin keskustellaan vähän!" Raivosin heränneelle Victorille täyttä kurkkua.
"Noni! Mun mittani on ihan täynnä! Missä helvetissä sä oot liehunnu koko päivän?! Joo älä ees vastaa mä en haluu kuulla! Onko sulla yhtään järkeä sun pääkopassas?! Ajatteletsä yhtään meiän lasta, jota mä kannoin mun mahassani lie kuinka kauan?! Ajatteletsä yhtään miltä musta tuntuu!" Huusin ja pidin toista kättäni mahallani ja toisella osoitin kohti Lucaksen huonetta.
"Yritätsä ees ymmärtää miltä musta tuntuu? Luuletsä, että mä haluan tehä yksin nää kaikki kotityöt ja vaipanvaihdot? Siis mä en enää kertakaikkisesti vaan jaksa! Ymmärrätsä! Mä oon ihan loppu! Tää suju niin hyvin aluksi, mutta mikä muuttu?!"
"Kaikista pahinta oli ettet sä edes vaivautunu olemaan paikalla poikasi syntymäpäivänä."
"Mutta..." Victor sai avattua suunsa, mutta suljin sen.
"Ei... Mä tartten aikaa... Väistä, mä lähen." Sanoin, ja pyyhkäisin kyyneleen silmäkulmastani.
"MIRANDA, OOTA! MÄ VOIN SELITTÄÄ!" Kuulin Victorin huutavan perääni, kun astelin rappusia alas.
En vain jaksanut nyt.
Ilta oli muuttumassa yöksi ja ilma oli alkanut viilentyä. Tiellä oli hiljaista ja kuulin vain omien korkojeni kopinaa. Oma varjoni seurasi minua takanani ja koti jäi takavasemmalle. Pyyhin kyyneleeni ja lähdin kävelemään etäämmälle talosta.
"Voi helvetin helvetti!" Victor huusi ja potkaisi ovea.
Päätin mennä selvittelemään ajatuksiani ja syömään paikalliseen ravintolaan. Victor sai minut ärsyyntymään ja hänen käyttäytymisensä oli lapsellista! Minkälainen isä ei ole paikalla oman poikansa syntymäpäivillä? Ärsytti kertakaikkiaan hänen käytöksensä! Päässäni pyörivät vain sanat: Onko tässä mitään järkeä, jos hän käyttäytyy noin. No vastaushan on, että ei ole. Mutta silti on huomioitava Victorin mielipiteet ja ajatukset. Olikohan hänellä joku syy käytökseensä? Ehkä ylireagoin liikaa.
Tilasin suussasulavaa kermakakkua, joka maistui taivaalliselta. Se lievitti ongelmiani... ainakin hetkeksi.
Päätin lähteä takaisin kotiin selvittelemään vähän asioita.
En päässyt kuin pöydästä ylös, kun huomasin etten ollut ainoat paikalla olevat. Jake ja Teresa olivat näköjään eksyneet samaan paikkaan. Ja näyttivät olevan oikein läheisissä tunnelmissa.
Poistuin siis vähin äänin paikalta ja käänsin selkäni kaksikolle. Olivathan he molemmat vain menneisyyden haamuja, joita en halunnut enää sekoittaa elämääni.
Poistuin ravintolan ovesta illan pimeyteen.
Kotona ovet olivat lukossa ja valot sammutettuna. Hiljaisuudessa sipsuttelin sisälle ja etsin Victoria.
Victoria ei kuitenkaan näkynyt missään. Olin yllättynyt ja pelkäsin pahinta.
Pikku-Lucas nukkui sikeästi tietämättä vanhempiensa taakoista ja tuskista heidän välillään. Onneksi hän ei tiennyt mitään. Olihan hän vielä niin pieni.
Kävelin ovelle ja en voinut uskoa näkemääni!
Victor oli polvillaan kukkien täyttämässä huoneessa, jossa soi lempikappaleeni! Hän katsoi minua suoraan silmiini ja hymyli onnellisena. Tuntui kuin sydämeni olisi hypännyt kurkkuuni ja en voinut kuin katsoa tuota ihanaa miestä. En olisi ikinä arvannut...
"Miranda... tiedän, ettemme ole tunteneet toisiamme pitkään, mutta en olisi ikinä uskonut tuntevani jotain kohtaan tällaista tunnetta kuin tunnen sinuun."
"Joten... Miranda Andersson.... Tuletko vaimokseni!?"
Hän nykäisi jostain puvun taskusta mustan rasian ja avasi sen. Sieltä paljastui kultainen timanttisormus joka kiilteli kauniisti. Eihän tuollaiselle näylle voinut sanoa ei!
Huusin onnesta: "KYLLÄ!" ja nappasin sormuksen rasiasta ja pujotin sen sormeeni, kyyneleiden valuen silmäkulmista.
Hyppäsin polviltaan nousseen Victorin syliin onnellisena ja kuiskasin hänen korvaansa: "Rakastan sinua."
Victor hymyili onnesta ja sanoi rakastavansa minua enemmän. Kaikki alkoi kääntyä paremmaksi.
* * *
Aamulla heräsin hymyilleni kihlattuni vierestä. Victorin oli lähdettävä kuitenkin töihin, vaikka minun ei tehnyt mieli päästää hänestä irti. Olihan hän eilisiltana vienyt minut aivan sanattomaksi ja en vieläkään voinut uskoa sitä todeksi!
Tärkein oli kuitenkin kertoa Catherinalle jymyuutiset! Päätin siis kilauttaa hänelle!
"Moi Catherina!"
"No moi! Mitäs sulle kuuluu? Ei ollakaan puhuttu vähään aikaan."
"Noh... tässä on ollut vähän kaikenlaista..."
"Niiin?"
"No... me mentiin Victorin kanssa kihloihin..."
"MITÄH?! MILLOIN?!
"Eilenillalla."
"JA MIKS MÄ KUULEN TÄSTÄ VASTA NYT?! Noh, ei sillä oo väliä! Nyt ruvetaan kuule suunnitelemaa häitä!"
Tiesin, että Catherinaan voisi luottaa ja hän olisi valmis hääsuunnittelijaksi. Yksi kysymys oli pakko vielä esittää: "Entä, haluatko sä olla mun kaaso? Olethan sä mun paras kaveri."
"TIETENKIN! Se on kunnia mulle! Mutta mä tulen heti paikalle niin päästään suunnittelee!"
"Okei, nähdään kohta!"
"JOO!"
Pian nainen ilmestyikin ovelleni ja hän heti syöksyi halaamaan minua. "Että mä olen onnellinen sun puolesta."
hän sanoi ja rutisti minua tiukasti. Pienen herkän hetken jälkeen viitoin hänet käymään peremmälle.
"Okei... noni mulla on monta hyvää ideaa ja sun on pakko kuulla nää! Ekaksi! Haluun, että ne häät on täällä, teillä. Ajattelin, että jos vähän muokattaisiin tota teidän takapihaa ja myytäis toi teiän vanha auto. Ette te mitään autoo tartte ja saatais vähän häärahaa. Miltäs kuullostaa?"
"Hmm... ihan hyvältä. Oot oikeessa ettei me tarvita autoa, koska molemmat kuljemme kimppakyydeillä töihin. Haluisitko sä hoitaa takapihan muutokset?
"Tietysti mä hoidan! Oisko, että häät pidettäisiin lauantaina? Tänään on siis keskiviikko. Kerkeän hoitaa pihan ja koristeet ja ruoat siksi! Varaan sulle aamuksi kampaajan ja jos mentäisiin vaikka huomisiltana katsomaan mekkoa?"
"Joo, kuullostaa tosi hyvältä! Entäs vieraslista?"
"No kutsukaa läheisimmät kaverit ja tietty vanhemmat!"
"Luulen, ettei vanhempani pääse, koska isäni on ollut huonossa kunnossa ja Victorin vanhemmat eivät enää ole elossa."
"Aha... noh, ei sitten niitä... Eikä Jakea ja siskoani. He ovat vainn harmiksi... Mutta sovitaan näin! Hoida sinä kutsut ja ilmoita Victorille! Kaikki muu jää minulle!"
"Kiitos vielä, olet suureksi avuksi Catherina!"
"Ainahan minä sinua autan!" Catherina vastasi naurahtaen.
* * *
Kun Victor tuli töistä kerroin hänelle uutiset ja hänelle sopi aikataulu ja Catherinan hääsuunnittelu hyvin. Sovimme myös, että pidämme polttarit perjantaina. Ajattelin pitää tyttöjenillan, mutta tiesin Victorin ajattelevan jotain rajumpaa. Annoin hänelle kuitenkin vapaat kädet. Olihan se hänen viimeinen poikamiesiltansa.
* * *
Torstai-ilta saapui nopeasti häähumussa ja oli aika mennä etsimään täydellistä häämekkoa!
Tapasimme Catherinan kanssa kaupan edessä ja olin todella innoissani. En malttanut päästä kokeilemaan unelmamekkoja!
Löysin muutaman kivan mekon ja lähdin sovitukseen. Catherina heitteli minulle erilaisia pukuja koppiin ja sovittelin kymmenia mutta aina Catherina pudisti päätään tai nyrpisteli naamaansa.
Päätin kokeilla pinkkiä mekkoa, mutta ulos päästyäni kuulin kulman takaa huudon: "Pinkkiähän sä et ota!"
Pyöritin silmiäni ja käännyin takaisin...
"Ihan kiva, muttei se korosta muotojasi!" Catherina arvosteli ja käännyin suosiolla takaisin koppiin.
Viimein löysin mekon joka istui, oli oikean värinen, miellytti Catherinan ja minun silmää ja oli oikean hintainen. Sitä sovittaessani ajattelin: "Tämä on se mekko missä menen naimisiin!"
Enää oli jäljellä vain mekon maksu. Hinta kyllä kirpaisi, mutta hyvästä vaatteesta pitää maksaa oikea hinta. Niin äitini aina opetti.
Mekon maksettuani kerroin Catherinalle huomisesta poltaari-ideastani. "Kuullostaa hyvältä! Lähetetään Victor ystävineen jonnekin ja jäädään me teille pitämään tyttöjen iltaa!" Sovimme vielä kellonajat ja sitten katosimme omille teillemme.
* * *
Kotiin päästyäni pikkuinen Lucaskin kasvoi lapseksi. Hänestä tuli oikein komea ja terve poika!
Otin valtuudet myös muokata pikkupojan huonetta mieleiseksi. Siitä tulikin oikein kodikas ja lapsenmielinen.
* * *
Tällaista tällä kertaa! Seuraavaan osaan tulee sitten polttarit ja häät! (jotka on jo kuvattu!)
Sitä odotellessa :)
