sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Osa 1. Tervetuloa White Haven Villageen

Tervetuloa tutustumaan Miranda Anderssoniin ja hänen elämäänsä! Miranda on 25-vuotias nuori nainen joka on muuttanut syrjäiseen rantakaupunkiin White Haven Villageen, kun elämä suurkaupungissa vanhempien painostuksen alaisena tuntui tukalalta. Miranda kuuli kavereiltaan, että rannikolla on kaupunki jossa saa elää rauhassa ja nauttia meren kohinasta ilman suurkaupungin ruuhkia ja kireää ilmapiiriä. Paikka jossa kaikki tunsivat toisensa ja elämä olisi kotoisaa. Siitä päivästä lähtien hän ei saanut White Haven Villagea pois päästään. Sinne hän muuttaisi. jonain päivänä, ei ehkä tänään, eikä huomenna. Silloin hän oli kuusitoista ja muuttaminen kotoa ei tuntunut houkuttelevalta, mutta kun ikää tuli lisää, varmuus muutosta tuntui ajankohtaisemmalta. Nyt hän on tässä, iloisena ja hieman peläten tulevaa, vaikka olikin kuullut paikasta vain hyvää.

Oli kuuma kesäpäivä ja farkut tuntuivat ahdistavalta jalassani. En ollut varautunut, että täällä olisi ollut näin lämmintä. Taksi toi minut lentoasemalta uudelle kodilleni. Se näytti upealta, vaikka se olikin pieni. En tarvinnut isompaa, tai no, ei minulla ollut varaa isompaan. Se oli täydellinen. Taksikuski auttoi kantamaan laukkuni ulos autosta ja maksoin kulut. Kiitin vielä häntä ja käännyin taloa kohti uudelleen. Jätin laukkuni tien reunaan ja istahdin portaille. Tässä sitä nyt ollaan, tuumin itsekseni.

Postinkantaja yllätti minut istuskelemasta portailta. Tervehdimme kätellen ja kerroin nimeni. Poika puhui hieman ujostellen, eikä katsonut minua edes silmiin. Ajattelin, että hän olisi kertonut nimensä, mutta kuulin vain mutinaa. Toivoin, etteivät kaikki täälläpäin olleet samanlaisia tuppusuita.


























Poika katosi vähin äänin ja minä hain lehden jonka hän oli jättänyt yllättävän kauas talosta. Oli aika lukea, mitä kyläläisille kuuluu. Harmikseni lehti ei ollutkaan niin hyvä kuin odotin. Muutama uutinen, että se ja se kuuluisuus oli käynyt pitämässä puheen ja sanonut sitä ja tätä ympäristöstä sun muista. Tylsää.

Vein lehden sisälle ja huomasin, että ovensuussa oli paketti. Paketti oli pieni ja vaaleanpunainen. Paketin päällä oli kortti. Otin kortin käteeni ja avasin sen.  " Arvelimme, että tarvitset tätä, kun elelet siellä! Toivoo äiti ja isä" luin ääneen.
Avasin paketin ja sieltä löytyi työkalupakkini! He muistivat kuinka rakastan värkkäilyä! Olin niin onnellinen, koska se varmasti tulee tarpeeseen!


























Ensimmäiseksi lähdin tutustumaan talooni. Etupihaa koristi sievät kukkaset ja taloa ympäröi vihreä puuaita. Talo oli vihertävä ja muutama ikkuna oli tielle päin. Ulko-oven yllä oli pieni katos ja sitä koristi vaalea aita. Yksinkertainen, mutta kaunis. Harmikseni naapuritalot olivat todella lähellä ja omaa rauhaa ei oikein ollut.

Takapiha oli aika karu, mutta pidin siitä. Laituria koristivat bambutuolit ja eteen avautui raikas merinäköala. Parempaa ei olisi voinut toivoa.

Takaovesta tultuani sisään näkymä oli tämä. Pieni keittiö jossa oli samassa takka, ruokapöytä ja kirjahylly. Kuin keittiö ja olohuone yhdistettynä. Somaa.


Takan viereinen ovi vei kylpyhuoneeseen. No se oli niin ahdas, ettei sinne mahtunut edes käsienpesuallasta. Vessassa tuoksui ummehtuneen saippuan haju ja huomasin suihkuverhon kellastuneesta reunoista, ettei edellinen omistaja ollut oikein siivousihmisiä. 


























Puhelimen viereinen ovi vei makuuhuoneeseen. Huone oli pieni, mutta sinne mahtui mainiosti parisänky ja lipasto. Ikkunoissa ei ollut verhoja, mikä teki huoneesta karumman näköisen. Tapetti ja päiväpeite olivat ainakin hyvin yhteensopivat. Sormeni jo syyhysivät päästä sisustamaan!


























Talon ihastelussa vierähti aikaa ja tajusin ajan kulun vasta kun mahani alkoi kurnia. Oli aika tehdä ruokaa. Vihasin ruuanlaittoa. En tiedä miksi. Se ei vaan ole lajini, eikä ole koskaan ollutkaan. Päätin kuitenkin kokeilla, mutta tein kuitenkin helppoa ruokaa johon ei tarvinnut edes uunia. Uuni oli pahin viholliseni. Sen käytöstä ei synny ikinä mitään hyvää. Siksi päätin tehdä voileipiä! Ensimmäinen este oli se, että talo oli ahdas ja kovin paljon työtasoja ei ollut. Yksi kuitenkin oli, jossa juuri ja juuri sain tehtyä leipäni.



























Istahdin alas syömään leipääni. Se tuoksui todella hyvältä ja söin sitä hitaasti nautiskellen. Samalla ajattelin, kuinka ihanaa oli vihdoin päästä asumaan omaan kotiin. Tunsin oloni kerrankin aikuiseksi.


























Mutustelun ja pitkään kestäneen haaveiluni jälkeen lähdin viemään roskia takapihalle. Ilma oli kirkas ja ulkoilu piristi huomattavasti mieltäni. Jotkut muutkin olivat näköjään lähteneet ulkoilemaan.


























"Hei" tervehdin hiljaa mustahiuksista komeaa miestä. Wau, mikä mies! ajattelin mielessäni. "Päivää, sinä olet siis se uusi täällä?" mies kysyi matalalla äänellä. Hän katsoi minua suoraan silmiin. "Olen Jake Faye ja minä ja muutama ystäväni tulimme toivottamaan sinut tervetulleeksi White Haven Villageen. Mikä onkaan nimesi?" Olin kauan hiljaa kunnes tajusin, että hän kysyi minulta nimeäni. "O-olen Miranda Andersson" vastasin kainostellen. "Kaunis nimi" hän sanoi hieman lempeästi hymyillen. "Tässä on ystäväni Teresa" hän viittoi tummaihoiseen naiseen jolla oli tummanvihreä mekko.


























Menin tervehtimään tätä vihreämekkoista Teresaa ja mursin jään kertomalla vitsin. Valitettavasti Teresa osoittautui tylsäksi ja huumorintajuttomaksi ruvetessaan selittämään kuinka hän ei ymmärtänyt vitsiä ja kuinka minun olisi pitänyt selittää asia paremmin. Pyöräytin vain silmiäni ja käännyin toisen naisen puoleen.


























Juttelin naisen kanssa ja kerroin saman vitsin hänelle. Tyttöhän rupesi hekottamaan kuin pikkutyttö ja virnisti hassusti. "Olen Catherina" hän sanoi kimakalla äänellä nauraen ja leveästi hymyillen. Esittelin itseni ja juttelimme jonnenjoutavia ja tulimme hyvin toimeen keskenämme. Sivusilmällä huomasin Jaken vilkuilevan minua ja päätin mennä juttelemaan hänelle.


























"Hei, sinulla on hieno paita  Jake" "Kiitos Miranda, se onkin lempipaitani" hän vastasi hymyillen. Huomasin järkytyksekseni myös Teresan vilkuilevan Jakea kiinnostuneen näköisenä. Entä jos heillä olikin joku suhde. En haluaisi rikkoa heidän välejään.


Jake vaikutti kuitenkin olevan kiinnostunut minusta eikä kiinnittänyt huomiotaan ollenkaan Teresaan.

Catherina kuitenkin keskeytti minun ja Jaken katsekontaktin tulemalla väliimme."Minä ja siskoseni lähdemme nyt, mutta soittele minulle niin mennään vaikka kahville tai syömään! Tässä on vielä numeroni."
"Okei ja kiitos!" vastasin lempeästi hänelle yllättyen kuulemastani. Catherina ja Teresa olivatkin siskot!

























Unohdin tyystin siskokset kun Jake tuli lähemmäs minua. Hän oli vastuttamattoman komea ja hän sai minut hymyilemään.



"Haluaisitko sä lähteä joku päivä kahville tai syömään? Täällä on monta hyvää ravintolaa ja paikallinen ruoka on todella hyvää! Tai on täällä nähtävyyksiäkin jos ruoka ei kelpaa! Muutama todella upea merimuseo ja paljon kivoja pikkupuoteja." Jake ehdotti innostuneen näköisenä.
"Tuota.. ruoka kelpaa mainiosti, kuten myös nähtävyydetkin! " myönsin hieman epäröiden.
"No hyvä, tässä numeroni" Hän antoi minulle lapun jossa oli hänen numeronsa. Kiitin numerosta ja hymyilin hänelle lempeästi.

























"Soitellaan" hän sanoi vinkaten minulle silmää ja hipaisten kättäni lähtiessään. En voinut muutakuin jäädä katsomaan miehen perään. "Wau..." pääsi suustani. Olin niin yllättynyt etten saanut muuta sanaa suustani. Kaksi uutta kaveria jo muutamassa tunnissa. Toinen aivan ihanan hauska ja pirteä ja toinen niin silmiä sulattavan komea, että jaloista lähtee tunto!

Laahustin sisään ajatuksissani ja mielessäni pyöri vain Jake. Lähden mielelläni hänen kanssaan ulos, kun hän pyytää. Olisi pitänyt sopia äsken treffit eikä vain tuijottaa kun hän selitti. Noh, helpommin sanottu kuin tehty. En ole koskaan ollut kovin rohkea pyytämään miehiä ulos. Yleensä juttelu menee vain tuijotukseksi tai hiljaiseksi hetkiksi. Mutta nyt aioin ryhdistäytyä! Ensimmäinen asia minkä teen, on ruoka! Aloitan tekemällä juustopastaa! Pakkohan minun on jostain aloittaa, nimittäin pohjalta.

Noh, toiveeni olivat taas kerran liian korkeat ja käräytin ruuan. No mutta mitä sitä murehtimaan. Kyllä minä kerrasta opin ettei juustopastaa pidä jättää liedelle kauempaa kuin ohjeessa sanotaan.


























Ruokailuni päätteeksi jouduin tiskaamaan käsin kulhon. Silloin ajattelin, että olisipa minulla tiskikone, joka  pesisi tiskini puolestani. Yksi hyödyllinen kapistus laiskuuteen! Noh, rahat eivät kuitenkaaan riitä moiseen. Jäin vain haaveilemaan ja katselin ikkunasta ulos. Aurinko oli juuri laskemassa.  Kaunista ja ihanan hiljaista. Mutta, hetkonen... kukas tuo on?


























Pihalle oli ilmestynyt oranssipukuinen vanha nainen joka pyöriskeli ympäriinsä kuin olisi etsinyt jotain. Oli pakko mennä kysymään mitä rouva halusi.


























Avasin oven ja rouva kääntyi katsomaan minua. Samalla aurinko oli laskenut jo niin alas, että pimeys oli vallannut kadut. Rouva kömpi luokseni ja tervehti minua puristaen voimakkaasti kättäni. " Hyvää iltaa, arvon neiti. Olen ennustaja Arabella. Olen kuullut, että olet uusi täällä" "Kyllä, olen Miranda ja..." "Niin, niin, aivan, tervetuloa. Minä myyn ennustuksia, sokkotreffiseuraa ja lemmenjuomaa, olisitteko kiinnostunut?" Rouva oli hyvin mukava, mutta kärsimätön. En saanut edes lopettaa lausettani. "Kuulitteko? Oletteko kiinnostunut tuotteistani?" "Kyllä." Se lemmenjuoma kuullosti kiehtovalta. Saisin varmasti Jaken huomion treffeillä jos joisin sen. "Lemmenjuoma kuullostaa hyvältä" sanoin utelevasti. "Aah, lemmenjuoma, rakkauden alkulähde, onnen, ilon ja valon alku! Kun juot tämän, olet vastustamaton ja kaikki miehet ovat kimpussasi kuin viimeistä päivää!" Rouva selitti ja kertoi pitkästi miten se toimii.  "Hyvä, otan yhden annoksen" sanoin päättäväisesti.


























"Upeaa, tässä annos! Hyvää illanjatkoa." Rouva vetäisi rahat kädestäni ja sujautti ne taskuunsa sekä samalla lähti kävelemään poispäin. Jäin hölmistyneenä seisomaan ja katsomaan pulloa. Olikohan tämä sittenkään järkevä ostos? Ajattelin mielessäni. On pakko palauttaa se. Käännyin katsomaan rouvan perään, mutta hän oli jo kadonnut. Katsoin ympärilleni hapuillen, mutten nähnyt ketään missään. Epätoivoisena laitoin pullon taskuuni ja lähdin sisälle.


























Ensimmäinen päivä oli kääntynyt jo iltaan ja olin  tehnyt kaikenlaista kivaa ja erilaista. Silti Jake oli vain mielessäni. Taisin olla vähän pihkassa häneen, tai äh... enhän minä ikinä. Huoh, noh oli se myönnettävä. Olin täysin Jaken pauloissa. Katselin itseäni peilistä miettien olisinko liian outo Jakelle. Oli vain unohdettava hänet vähäksi aikaa ja miettiä nukkumaanmenoa. Päätin vaihtaa yöpukuun ja käydä suihkussa.

























Suihkun jälkeen päätin vielä selailla sanomalehteä tarkemmin, vaikka tiesin, että White Haven Villagessa luonto oli suuressa asemassa uutisissa ja minua ei luonto ja ympäristö kiinnostanut lainkaan. Katsoin työpaikkailmoitukset ja siellä oli muutama kiinnostava kuten Urheiluala ja Peliala. Voisin alkaa miettiä työpaikkaa, mutta ensin selaisin lehden loppuun. Viimeiseltä sivultä löytyikin ristikko.

Otin kynän käteen ja aloin todella ajattelemaan sanoja ja sainkin kuin sainkin sen tehtyä. Laskin lehden pöydälle ja nostin pääni. Edessäni oli terassin ovi ja ajattelin mielessäni: "Meri on varmasti kaunis näin iltamyöhään." Silloin nousin ja lähdin kävelemään terassia kohti.


























Ilma oli viilentynyt viime kerrasta. Oli kuitenkin lämmin ja lämpöinen tuuli pyöritteli hiuksiani ja siveli käsivarsiani. Hengitin syvään raikasta meri-ilmaa katsellen samalla kuinka vesi nousi rantahiekalle ja laski takaisin tummansiniseen mereen. Oli tyyntä ja hiljaista, kuin jostain vanhasta sadusta.


























Istahdin penkille katsomaan tummansinistä merta. Kallio peitti näkymän, mutta pienestä raosta näkyi kaunis maisema kauas ulapalle. Oli rentouttavaa ja unohdin siinä samassa ajan kulun. Oli jo nukkumaanmenoaika ja kello hipoi yhtä.


























Lukitsin ovet ja aloin kävelemään silmät ristissä kohti makuuhuonetta. Minut kuitenkin keskeytti kovaa ääntä pitävä puhelin. Kuka kumma soittaa tähän aikaan yöstä?


























"Haloo" vastasin arasti "Voi kultapieni, et soittanut kun lupasit! Onko kaikki kunnossa? Onko siellä mukavaa? Keitä..." Se oli äiti, ihana vastuuntuntoinen äitini on aina huolehtimassa minusta. "Äiti rauhoitu, unohdin soittaa, kaikki on hyvin!" Jouduin rauhoittelemaan äitiä ja vakuuttamaan, että kaikki on kunnossa monta kertaa. Äiti otti ehkä rankemmin lähtön kuin isä.. Hän itki kun lähdin, mutta lupasin matkustaa tapaamaan heitä vielä joku päivä ja tietenkin lupasin soitella usein.


























Puhelu kesti kauan, kun äidillä oli paljon asiaa. Olin todella väsynyt. Kömmin peiton alle ja ummistin silmäni.


























Hetkessä kaikki oli sumeaa ja vaivuin syvään, hiljaiseen uneen.

***

8 kommenttia:

  1. Tosi hyvä osa! :) Kiinnostava alku, jään mielelläni seuraamaan Mirandan vaiheita. Tekstissä oli hyviä kohtia ja oli mukava ettei tarina jäänyt pelkälle "perusaloitustasolle" - muutto, työ, puolison tapaaminen, ekan lapsen syntymä.. Jäänpä odottelemaan jatkoa! :)

    VastaaPoista
  2. Oikein kiva aloitus lc:lle! Minäkin jään mielenkiinnolla seurailemaan Mirandan elämää :)

    VastaaPoista
  3. kiva aloitus pidän mirandan luonteesta jotenkin vain rauhallinen muttei tylsä :) ps voisin linkittää tämänkin sivusi koska tarinasi on kiva :D pps voisitkohan lisätä minut tänne? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :) itsekkin ihastuin Mirandan luonteeseen ja halusin tehdä hänestä hieman erilaisen ja omalaatuisen! Ja linkitän mielelläni :)

      Poista
  4. Pidin Mirandan taustasta, hieman syvällisempi mutta silti samaistuttava ja sopii hyvin LC:n alkuasetelmaan. Ovelle pörräämään tulleet vieraatkin saivat heti persoonaa :) Osa tuntui muutenkin luonnolliselta ja sujuvalta, tätä oli mukava lukea. Koetan palata pian seuraavien osien pariin ;)

    VastaaPoista
  5. Pääsinpä minäkin tänne lopulta lueskelemaan :) ...
    Mukavan oloinen aloitus LC:lle.. Miranda on helposti samaistuttavissa oleva hahmo ja tällä on historia kirjoitettuna!
    Kaunis maisema simnaisella on takapihallaan täytyy myöntää.. Kelpaisi mullekin ;) !

    Tulen myöhemmin lueskelemaan seuraavia osia...

    VastaaPoista